fi_cs_banner
YRITYSVASTUU

Herbalifen perhesäätiö (HFF) on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tukee olemassa olevia hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden tehtävänä on tarjota lapsille terveellistä ravitsemusta, koulutusta ja paikallisten vapaaehtoistyöntekijöiden tukea.  Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikilla lapsilla on mahdollisuus saada terveellistä ravintoa. Lahjoitusten avulla avun tarpeessa olevat lapset saavat ruokaa.
Lippulaivamme on nimeltään Casa Herbalife ja lahjoitamme vuosittain yli 3,2 miljoonaa dollaria sekä vapaaehtoistukea yli 130 järjestölle ympäri maailmaa.  Tämän ansiosta tuhannet lapset lastenkodeissa, kunnallisissa laitoksissa ja sairaaloissa yli 50 maassa saavat terveellistä ravintoa.

Pohjoismaiset Jäsenemme ovat valinneet omaksi Casa Herbalife- kohteekseen Acres of Love -projektin Etelä-Afrikassa. Tällöin kaikilla vuonna 2016 pohjoismaissa tehdyillä HFF-lahjoituksilla tuetaan tätä projektia. Acres of Love on saanut tukea HFF-järjestöltä jo vuodesta 2006 lähtien ja Etelä-Afrikkaan on perustettu 185 kotia, joissa huolehditaan kodittomista ja orvoista lapsista.

Acres of Love tekee työtä täyttääkseen lasten tarpeet ja antaakseen heille mahdollisuuden kasvaa laitosten ulkopuolella perheissä, joissa he saavat huolenpitoa ja rakkautta ja mahdollisimman hyvät edellytykset täysipainoiseen elämään. Perustamalla vaihtoehdon orpolapsille tarkoitetuille laitoksille he auttavat lapsia kehittymään eikä vain selviämään hengissä. Acres of Love -projektin tavoitteena on huolehtia lapsista, jotka on hylätty tai jotka ovat jääneet orvoiksi aidsin, väkivallan tai Etelä-Afrikassa vallitsevan äärimmäisen köyhyyden vuoksi. He huolehtivat myös orpolasten oikeuksista terveydenhoitoon, koulutukseen ja ravintoon.

© Herbalife International of America, Inc. Kopiointi tai osittainen kopiointi ilman kirjallista lupaa on kielletty. Kaikki oikeudet pidätetään. Kaikki tässä sivustossa esitetyt tavaramerkit ja tuotekuvat ovat Herbalife International, Inc.:in omaisuutta, ellei toisin ole ilmoitettu.
 
Herbalife on Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry:n allekirjoittaja ja sen ylpeä jäsen:
  • ASML logo
  • FSE
  • IADSA
  • SELDIA
  • WFDSA


fi-FI | 22.7.2017 17:29:59 | NAMP2HLASPX04